Sisältöön

Teatteri Lysti — Hervannan Lähiöteatteriyhdistys ry

Tietoa Lystistä

Tietoa Lystistä: Teatteri Lysti

Teatteri Lysti (Hervannan Lähiöteatteriyhdistys) perustettiin toukokuussa vuonna 2003 edistämään ja kehittämään Hervannan näytelmä- ja musiikkiteatteritoimintaa. Kesänäytelmien ja omatuottoisten näytelmiensä lisäksi yhdistys on ollut mukana useissa lapsille ja aikuisille järjestettävissä tapahtumissa, sekä esiintynyt tilauksesta erilaisten organisaatioiden ja yhdistysten juhlatilaisuuksissa. Jäseniä on n. 30 henkilöä, joista valtaosa toimii aktiivisesti yhdistyksen toiminnassa..

Annetaan innostuksen tarttua

Teatteri Lystin tavoitteena on vaikuttaa Tampereen päättäjiin niin, että
25 000 asukkaan Hervantaan saataisiin ulkonäyttämö, joka toimisi Lystin lisäksi kuorojen, tanssi-, laulu-, ja soitinyhtyeiden, sekä muiden kulttuuriyhdistysten esiintymispaikkana.

Jatkuvana tavoitteena on myös jäsenhankinta monipuolisesti kehittävän harrastuksen suomiseksi lähialueiden nuorille ja aikuisille henkilöille. Luovuutta kehitetään mm. Lystin jokavuotisilla näyttelijäntyöhön liittyvillä ilmaisilla koulutuksilla.

Leimallista Teatteri Lystille on alusta asti ollut aktiivijäsenten innostuneisuus ja vahva sitoutuminen. Työtä on tehty tunteja laskematta ja vaivoja säästämättä. Palkkiona on ollut vahva tunneside yhteenkuuluvaisuudesta ja onnistumisen ilo, sekä yleisön viihtyminen esityksissämme.

Tule mukaan Lystin toimintaan!

Teatterimme on energinen ja iloinen harrastajateatteriporukka. Lyhyen historiansa aikana Lysti on ehtinyt tehdä paljon: kabareita, koko illan kesänäytelmiä, konsertteja, runokaraokea, improvisaatioteatteriesityksiä- ja kursseja, lasten satunäytelmiä, tilaustöitä erilaisiin tilaisuuksiin sekä osallistuttu valtakunnallisiin harrastajateatteritapahtumiin. Lisätietoa tapahtumista löydät klikkaamalla tästä.
Toivotamme lämpimästi tervetulleiksi kaikki teatterista, musiikista ja kulttuurista kiinnostuneet henkilöt. Teatterissa tarvitaan näyttelijöiden lisäksi kaikenlaisia taitajia kahvinkeittäjistä ja kulissien nikkaroijiin. Lystin jäsenyyttä voit hakea verkkolomakkeen avulla klikkaamalla tästä.

Miltä sivut vaikuttavat? Kirjoita mielipiteesi vieraskirjaan klikkaamalla tästä!

Hervannan Lähiöteatteri

Tule mukaan Lystin toimintaan! Klikkaa tästä!

Kirjoita Lystin vieraskirjaan. Klikkaa tästä!

Copyright © Hervannan Lähiöteatteriyhdistys ry